22.2.2009

22.2. Tokoa lumihangessa

Lunta on tuprutellut koko päivän, mutta ajateltiin Ailan kanssa että Cittarin parkkipaikka on varmasti aurattu. So not ;). No, kun kerran paikanpäällä oltiin, otettiin muutama suunniteltu liike. Ruutu tampattiin ja merkattiin hyvin. Otettiin se myös helpotetusti, eli kävin Adan kanssa viemässä herkun ruutuun. Otettiin yksi lähetys sivulta, muuten useampi välillä kesken liikkumisen, ei siis varsinaisesti seuraamisesta vaan mukanatulosta. Hyvin Ada hahmotti ruudun. Yhden kerran lähetin tyhjiin ja pysäytys ja juoksin palkkaamaan ruutuun. Lopuksi vielä namipalkka suoraan ruudusta.

Tämän jälkeen otettiin lyhyitä pätkiä seuraamista ja sivuaskeleet. Todella vaikea onkin ottaa askeleita vasemmalle niin että rintamasuunta pysyy eteenpäin eikä kuitenkaan tallo koiraa. Ada seurasi hyvällä intensiteetillä. Otettiin lyhyeen seuraamispätkään vielä istuminen pariin kertaan. Ihanaa kun Ada oli niin täpäkkä ja iloinen. Perusasennot todella hyviä ja suoria. Seuraaminen rentoa ja melko tiivistä.

Lopuksi vielä luoksetuloa. Muutama läpijuoksu. Sen jälkeen yksi seisomaan pysäytys ja takapalkka. Sitten vielä pari läpijuoksua. Alkaa taas vauhti löytyä tuohonkin. Maahan pysäyttämistä yritin, mutta hanki oli selkeästi epämiellyttävä joten jätettiin sen treenaus parempaan keliin.

Nyt huomaa, että palkkauksen vaihtelu tekee kyllä ihmeitä sen lisäksi että tehdään treeneistä helpompia ja hauskempia. Välillä Ada oli hiukan sekaisin, että mistä se palkka nyt tulee, ja oli todella tarkkaavainen koko ajan. Huoh, kivi vierähti sydämeltä sillä luulin jo että meidän tokot oli siinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti